Suomen Lions-liiton 63. vuosikokous
Turku-Åbo - 2016 - Fukuoka

- Koe Lions-kulttuuri paikan päällä -

Kovin paljon ei tehtyä jakoa tarvinnut rustailla, vaan liikkeellä oltiin oikeassa talkoohengessä. Toki fyysiset ja ajankäyttöön liittyvät rajoitukset huomioitiin tarpeen mukaan.

Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Björn Taxell avasi tilaisuuden jälleen innostavaan tapaansa huudattamalla talkoolaisia pallojen heiton tahdissa. Ääntä lähti opiston auditoriosta varsin mallikkaasti.

Tilaisuuden vetäjänä toimi edellisen tapaamisen malliin Mikko Rosendahl (LC Piikkiö). Tehtävät käytiin kohta kohdalta läpi ja näytti siltä, että homma hoituisi näillä resursseilla mukavasti. Seuraavaksi kokoontuvat eri tehtäväalueiden pienryhmät ryhmänjohtajiensa johdolla ja järjestelytoimikunnan jäsenten opastamina viimeistelemään taitonsa itse tapahtumaa varten.

Lopuksi jaettiin vielä työasut eli siniset pikeepaidat ja kokouspinssit, joiden avulla kokousväki tunnistaa henkilökunnan selkeästi ja voi ottaa hihasta (jota siis ei ole) kiinni tarvitessaan apua.

Pääyhteistyökumppanit

Logo sunborncatering plain
visitturku kissB
Turku vaaka 300ppi black 20150310165136Varjo

Yhteistyökumppanit

Linkit

facebook shadow2
2014 04 25 SLL palkki
Piiri 107 A Palkki C
FukuokaPalkki